Autot kaikkiin tarpeisiin
  • AutoTarpeeseen.fi
  • Yrityksille
  • Blogi
  • AutoTarpeeseen.fi
  • Yrityksille
  • Blogi
Search

Miten voit autoilla ympäristön kannalta entistä järkevämmin – 5 hyvää vinkkiä!

31/10/2018

 
Picture
Olemme mukana Ekokompassissa innostunein mielin ja tästä syystä halusimme tehdä kätevän listauksen siitä, miten autoa voi käyttää ympäristönäkökulmasta mahdollisimman järkevästi. Ideana on löytää auton käyttämisessä kultainen keskitie, eikä keskittyä tällä kertaa julkiseen liikenteeseen tai taloudelliseen ajotapaan.
​
  • Suosi kimppakyytejä
Miten sinun työpaikallasi autoillaan? Tulevatko työntekijät paikalle omilla autoillaan vai kulkeeko osa julkisilla, pyörällä tai jalkaisin? Voisiko olla niin, että osa työntekijöistä asuu lähellä toisiaan ja tällöin mahdollinen autoilu saadaan yhdistettyä ympäristön kannalta hyödyllisemmäksi kimppakyyditykseksi, jollaista kannattaa suosia myös lasten harrastusmenoissa ja muissa vastaavissa tilanteissa. Kimppakyyteily on järkevämpi tapa käyttää autoa ja se luo myös yhteisöllisyyden tunnetta sekä säästää rahaa. Mikäli lähipiirissä tai työyhteisössä ei ole tarpeellista järjestää kimppakyytejä, voit koittaa etsiä kimppakyytiporukoita sitä varten perustetuilta verkkosivuforumeilta tai sosiaalisesta mediasta.
  • Onko aivan välttämätöntä mennä autolla? Suosi mahdollisimman paljon hyötyliikuntaa
Käytkö auton kanssa lähikaupassa, harrastuksessa tai ystävää moikkaamassa? Pienet matkat kannattaa tehdä jalkaisin. Hyötyliikunta saattaa monesti unohtua, vaikka monien tutkimustulosten mukaan hyötyliikunta vähentää muun muassa sepelvaltimotaudin, kakkostyypin diabeteksen ja korkean verenpaineen kehittymisen vaaraa. Mikäli käyt kuntosalilla, niin kannattaa kaksi kertaa harkita, kannattaako sinne lähteä autolla. Matkan voi yhtä hyvin tehdä vaikka kevyesti hölkäten, jolloin se käy samalla alkulämmittelystä.
  • Palaveriin autolla vai netin välityksellä?
On järkevää kyseenalaistaa työpaikkansa palaverikäytännöt. Mikäli fyysinen läsnäolosi ei ole pakollista ja palaveriin olisi lähdettävä autolla, on syytä pohtia, voisiko palaverin toteuttaa etäyhteydellä – ainakin silloin tällöin. Toki ihmisten väliset kontaktit ovat tärkeitä, mutta ne on mahdollista toteuttaa monissa tapauksissa laadukkaasti myös videon välityksellä. Etäpalaverien pitäminen mahdollistaa säästää myös työaikaa ja liikkumiskuluja, millä on positiivinen vaikutus yrityksen talouteen.
  • Tilaa ruokaostokset netistä tai käy jalkaisin kaupassa
Pienet kauppareissut lähikauppaan kannattaa tehdä kävellen. Jotta ei tarvitse kantaa kädet rakoilla ostoksia, on järkevää suosia kestokasseja, joita voi kantaa olkapäällä tai vetää perässään pyörillä rullaavaa kassia, johon mahtuu helposti kaksikin kassillista tavaraa. Ruokaostokset voi tilata myös netin kautta. Ruokatoimituksiin erikoistuneet verkkokaupat ovat kehittyneet valtavasti ja ostokset saa kotiovelleen edullisella toimitushinnalla. Toimitus on myös huomattavasti autolla tehtävää kauppareissua ympäristöystävällisempi, sillä yhdellä autolla tehtävällä reissulla saadaan toimitettua valtava määrä asiakkaiden ostoksia.
  • Kyseenalaista auton omistaminen
Oletko koskaan miettinyt mitä auton omistaminen maksaa? Auton arvo myös alenee hyvin nopeasti, mikä on hyvä huomioida eteenkin uutta autoa ostettaessa. Tämän päälle tulevat vielä autohuollot, katsastukset ja renkaiden vaihdot ja niiden ostaminen. Mikäli autoa ei ole välttämätöntä omistaa ja sen käyttö on vähäistä, kannattaa auton omistaminen kyseenalaistaa kokonaan. Satunnaiseen autonkäyttötarpeeseen on tarjolla paljon erilaisia vaihtoehtoja.
  • Hoida monta asiaa samalla kertaa
Tarvitsetko ruokakaupasta ruokaa, vaatekaupasta jotain uutta päälle ja lääkkeitä apteekista? Hoida asiat samalla kertaa, jos voit. Suosi kauppakeskuksia tai jos asut pienemmällä paikkakunnalla, hoida asiat yhdellä autoilukerralla sen sijaan, että lähtisit tekemään kaikki hankinnat autolla erikseen. Edestakaisin liikkuminen vie myös enemmän aikaasi, jota voisit hyvin todennäköisesti käyttää paremminkin.
Näillä vinkeillä eteenpäin ja kohti järkevämpää autonkäyttötapaa!

Aja ekologisemmin ja tee maailmasta hieman parempi paikka

9/10/2018

 
Picture
Tiesitkö, että ekologisemmalla ajotavalla voit toimia luontoystävällisemmin ja säästää myös rahaa? Taidon opettelu ei vie kauan aikaa ja niksit jäävät helposti mieleen. Eikö olisikin mukava vähentää hiilidioksidipäästöjä omalta osaltasi?​
Autovuokraamon roolissa, olemme ehdottomasti sillä linjalla, että oman auton omistaminen ei suinkaan ole välttämätöntä tai tarpeellista. Olemme mukana Ekokompassi-ympäristöjärjestelmässä ja vaalimme parhaamme mukaan vihreitä arvoja. Julkinen liikenne yhdistettynä ajoittaiseen taksi- ja autonvuokrauspalveluiden käyttöön, on ympäristön kannalta aivan erilainen asia kuin jatkuvasti omalla autolla ajaminen.



Energiansäästöviikon kunniaksi päätimme toteuttaa muutaman kohdan listan, joka kannattaa ottaa käyttöön saman tien! Taloudellinen ajotapa voi säästää polttoaineen kulutustasi jopa 20 prosenttia.
    • Mikäli sääolosuhteet ovat kylmät, niin moottori tulee esilämmittää. Varsinkin, kun lämpötila on alle nolla astetta, tämä toimi on syytä tehdä. Kevyellä pakkasella moottorin lämmittämiseen riittää noin tunti, kun taas kovalla pakkasella enintään kolme tuntia on sopiva määrä. Muistathan, että moottorinlämmitys ei lämmitä autoa sisältä, vaan siihen tarvitaan erillinen sisätilalämmitin.

    • Nopea, mutta silti maltillinen kiihdytys haluttuun nopeuteen ja oikeiden vaihteiden valinta on tärkeää. Manuaalivaihteisella autolla on hyvä käyttää mahdollisimman suuria vaihteita ja tarkkailla kierroslukumittaria, kun taas automaattivaihteiston kohdalla kullekin ajotilanteelle valikoituu optimaalinen vaihde, mikä on polttoaineen kulutuksen kannalta hyvä asia. Maantiellä automaattivaihteisto on erityisen hyvä asia, sillä vaihteistot toimivat kiinteässä välityssuhteessa ja polttoaineenkulutuksen kannalta optimaalisella tavalla.

    • Taloudellisessa ajotavassa reitti kannattaa valita huolella ja niin, että ajonopeus oli mahdollisimman tasainen. Tarpeettomat jarrutukset ja kiihdytykset on hyvä minimoida. Tämä onnistuu kaupunkiympäristössä muun muassa liikennevalojen, ruuhkan, suojateiden ja muiden ajotilanteiden varhaisella huomioimisella. Maantiellä  tai moottoritiellä korostuu taas mahdollisten ohitustilanteiden järkevyys ja vakionopeussäätimen järkevä käyttö, mikä maksimoi ajon tasaisuutta. Kannattaa miettiä, onko järkevää ohitella autoja, jotka eivät olennaisesti hidasta matkantekoasi. Tämä on totta kai myös tärkeä turvallisuusseikka.

    • Jarruttamiseen kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. On mahdollista vähentää polttoaineen kulutusta ja jarrujen kulumista huomattavasti, käyttämällä moottorijarrutusta tai pitämällä vaihdetta vapaalla. Oikeanlainen moottorijarrutustekniikka mahdollistaa auton nopeuden hidastumisen, moottorin tuottaman vastuksen avulla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että auton nopeuteen sopiva vaihde on päällä ja jalka noistetaan kaasupolkimelta. Nopeuden laskiessa voidaan kytkeä pienempi vaihde ja jatkaa kunnes auton vauhti on lähes pysähtynyt. Automaattivaihteistoa hyödyntävässä autossa moottorijarrutukseen riittää se, että nostaa jalan kaasupolkimelta ja käyttää jarrua tarpeen mukaan.

    • Kiinnitä huomioa siihen, kuinka paljon autossa on kuormaa. Ylimääräiset ja turhat tavarat on hyvä tyhjentää takakontista ja auton katolla ei kannata kuljettaa suksibokseja tai pyörätelineitä, jos niitä ei tarvitse. Taloudellinen ajotapa edellyttää myös rengaspaineiden säännöllistä tarkastamista ja polttoaineita kuluttavien lisälaitteiden, kuten istuinlämmittimien ja ilmastoinnin järkevää käyttämistä.

    • Mikäli sinulla on mahdollista vaikuttaa autovalintaasi, on hyvä kiinnittää huomiota auton ekologisuuteen. Neljännes suomalaisista on valmis panostamaan hybridi-, kaasu- tai sähköautoon, kun seuraavan auton hankinta tulee ajankohtaiseksi. Mikäli kokee, että oman auton hankinta ei ole oikea ratkaisu, myös tarjoamaamme Minileasing-palveluun on mahdollista saada esimerkiksi hybridiauto.

Turvallista matkaa! 

Katulätkä se vasta on huikeaa!

12/6/2018

 
Picture
Olemme yhteistyökumppanin roolissa tämän vuoden Street Hockey Tourilla. Urheilu, kuten myös katulätkä, on meille yrityksenä sydäntä lähellä. Olemme urheilijaystävällinen työpaikka ja mieluusti mukana kaikkeen urheiluun liittyvässä.  Katulätkä on jääkiekon variaatio, jota pelataan ilman luistimia, mikä helpottaa lajin harrastamista taitotasosta riippumatta. SM-tapahtumakiertuetta on järjestetty vuodesta 2004 lähtien, peräti 200 eri joukkuetta kilpailee katulätkän Suomen mestaruudesta joka vuosi. Yleisöllä on tapahtumiin vapaa pääsy. Yhteistyökumppanit järjestävät tapahtuma-alueella paljon erilaisia oheistapahtumia ja yleisökilpailuja.

Viime viikonloppuna järjestimme ensimmäisessä St-Hockey 2018 -kiertuetapahtumassa Helsingin Narinkkatorilla kaukolauontakisan, jonka voittaja palkitaan viikonlopun autonvuokrauslahjakortilla. Myös hudeiksi osoittautuneet laukaukset ja hyvät yritykset toivat lohdutuspalkintoina yrittäneille AVIS-tuotepalkintoja.
Instagram– ja Facebook-tileiltämme on nähtävissä kiertuestartin tunnelma. Mukana myös Miro Heiskasen viimeiset kuulumiset ja fiilikset sekä taitonäyte HIFK:n Juha Jääskältä. Olemme mukana myös kiertueen muissa tapahtumissa ja vastaamme autonvuokraukseen liittyviin kysymyksiin. Erityisen mieluusti kerromme tarjoamastamme Minileasing-tuotteesta, joka on oiva vaihtoehto auton yksityisomistamiselle.
Katulätkä-kiertue jatkuu seuraavanlaisesti:Helsinki 9.–10.6. 2018
Jyväskylä 16.–17.6. 2018
Tallinna 30.6.–1.7. 2018
Tampere 7.–8.7. 2018
Turku 14.–15.7. 2018
Lappeenranta 21.–22.7. 2018
Pori 28.–29.7. 2018
Helsinki Finals 3.–4.8. 2018
Kaikki pelaamaan!

Urheilijaystävällinen työpaikka on monen huippulupauksen uran pelastus

12/12/2017

 
Picture
Kolme Avis-autovuokraamossa työskentelevää urheilijaa kertoo, miten työnantajalla on urheilijan tukemisessa iso rooli, sillä perinteinen osa-aikatyö ei ole urheilijalle hyvä vaihtoehto.

Matkalla olympialaisiin ja Freestyle-hiihdon kuninkaaksi – välillä autoja kuljettaen


Kumparelaskussa ja parikumpareissa kilpaileva Jussi Penttala osallistuu talvella toisiin olympialaisiinsa. Urheilu-uransa ohella hän työskentelee meillä autonkuljettajana. Hän löysi tiedon työpaikasta Pääkaupungin Urheiluakatemian kautta. Akatemia on koonnut verkoston niin kutsutuista urheilijaystävällisistä työpaikoista, jotka antavat poikkeuksellisen joustavan mahdollisuuden työntekoon urheilu-uran aikana. Tämä mahdollistaa ammattimaisen urheilun ja sen, että urheilija ei joudu elämään kädestä suuhun.

Penttala kertoo, että urheilun kustannukset ovat huomattavan suuria: “Iso osa siitä mitä tienaan menee suoraan urheiluun. Siitä voi päätellä, kuinka tärkeää urheilijan on päästä mukaan työelämään. Säännölliset tulot tuovat elämään vakautta. Sponsoreita on hyvin vaikea saada ilman, että on arvokisamitalisti tai muuten tunnettu julkisuuden henkilö. Itse teen kesäisin ja alkusyksystä enemmän töitä ja kauden lähestyessä vähennän pikkuhiljaa siihen pisteeseen, että talvella minua ei näy töissä useampaan kuukauteen”.

SM-voittoja kahminut pikajuoksija palvelee päivät asiakaspalvelutehtävien parissaHelsingin toimipisteissämme asiakaspalvelutehtävissä työskentelevä pikajuoksija Jasmin Showlah on saavuttanut urheilijauransa aikana lukuisia aikuisten SM-mitaleja niin ulko- ja sisäradoilta kuin myös viestijuoksusta. “Urheilijaystävällinen työpaikka tasapainottaa elämää, antaa muuta ajateltavaa, mutta ei vie liikaa huomiota urheilulta. Työnteko vähentää taloudellisia paineita ja tarjoaa mahdollisuuksia tulevaisuuden urahaaveita ajatellen. Harva työpaikka vain on valmis tekemään kaikki työvuorolistat urheilijan aikataulujen mukaan”, Showlah kertoo.

Mitä tapahtuu urheilu-uran jälkeen, jos työkokemusta ja -osaamista ei ole?
Junioreiden EM-kultaa moukarinheitossa vuonna 2007 voittanut Arno Laitinen lopetti urheilu-uransa viime kesänä. Laitiselle ei kuitenkaan käynyt niin kuin monelle urheilijalle, joka jää uransa loputtua taloudellisesti täysin tyhjän päälle. Hän siirtyi moukarinheitosta luopumisen jälkeen meillä osa-aikaisesta työntekijästä täysipäiväiseksi logistiikkakoordinaattoriksi. Hän myös huolehtii myös kumparelaskija Jussi Pelttalan työvuoroista ja siitä, että ne sopivat hänen harjoitteluaikatauluihinsa.

“Urheilijaystävällinen työpaikka mahdollistaa sen, että työpaikka sopii työvuorot urheilijan aikataulun mukaan eikä päinvastoin. Urheiluleirit, keskellä päivää tehtävät harjoitukset tai vaikkapa pitkälle harjoittelujaksolle jääminen onnistuu, eikä urheilijan tarvitse tuntea asiasta omantunnontuskia tai suorittaa korvaavia tunteja työnantajalle ”, Laitinen kiteyttää.

Nenä-Avis palveluksessanne

8/11/2017

 
Picture
Hulvattoman suloinen  Morris Mini, lempinimeltään Nenä-Avis, toimii Nenätoimiston kulkuvälineenä Nenäpäivä-kampanjan aikana. Olemme iloisia voidessamme tarjota näin hulvattoman kärryn Nenätiimille, joka tekee todella tärkeää työtä paremman tulevaisuuden eteen.

Nenäpäivä kerää varoja maailman lapsille pitkäkestoiseen kehitysyhteistyöhön sekä edistää globaalia oikeudenmukaisuutta viihteen ja yhteisen kansanliikkeen voimalla.
​
Lasten etuja ajavan kampanjan toteuttaa Nenäpäivä-säätiö, eli Nenätoimisto, joka toimii kampanjatoimistona yhdeksälle eri järjestölle, joita ovat Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti, Kirkon Ulkomaanapu, Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Yleisradio tukee Nenäpäivää ohjelmatoimintansa kautta. Nenäpäivän hyväksi tehdyillä lahjoituksilla edistetään lasten koulutusta ja turvaa, sekä vahvistetaan perheiden ja yhteisöjen asemaa sekä lasten terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä.

Kaikki voivat halutessaan osallistua Nenäpäivään! Lue lisää ja laita hyvä kiertämään.
Viime vuonna Nenämini ei ollut pilkullinen, mutta ripsimuoti on pysynyt samanlaisena.
Picture
Nenämaskotti pääsi näyttävästi esille tämän vuoden kampanja-autoon.
Picture
Nenämini vuonna 2016.

Autonvuokraus yleistyy koko ajan: poimi parhaat vinkit!

5/11/2017

 
Picture
Autonvuokraus on vuokrapäivissä mitattuna kasvanut vuoden 2017 ensimmäisellä puoliskolla lähes 10% verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Vuokraaminen on kustannustehokas ja ympäristöystävällinen vaihtoehto akuuttiin tai satunnaiseen auton tarpeeseen. Tsekkaa parhaimmat vinkit, miten kannattaa toimia vuokraustilanteessa!

Varauspaikalla on väliä
Vuokra-autoja välittävät perinteisten autovuokraamojen lisäksi useat Internetissä toimivat välittäjät ja matkailusivustot. Varaamalla auton välittäjän kautta saat voucherin osoitukseksi siitä, että olet jo maksanut vuokran välittäjälle, mutta itse vuokrasopimus tehdään vuokraamon kanssa. Välittäjän kanssa tehdyn sopimuksen ehdot saattavat erota huomattavasti autovuokraamon ehdoista. Välittäjän tarjoamat vakuutukset ja turvat, esimerkiksi omavastuun poisto, ovat välittäjän ja asiakkaan välisiä, eivätkä siten sido vuokraamoa. Olet ensisijaisesti korvausvelvollinen vuokraamolle sopimuksen mukaisesti.

Autonvuokrauksessa on maakohtaisia eroja
Eri maissa tarjolla olevat lisäpalvelut voivat hieman poiketa toisistaan. Lue aina huolella vuokrasopimus ja varmista, että siitä löytyy kaikki haluamasi palvelut ja tuotteet. Vuokrasopimus on aina saatavilla myös englanninkielisenä. Allekirjoitus sopimuksessa merkitsee sitä, että ymmärrät sopimuksen sisällön ja sitoudut sen noudattamiseen.

Ajokortin lisäksi tarvitaan myös voimassa oleva luottokortti
Kuljettajalla tulee olla autoa noudettaessa omissa nimissään oleva toimiva luottokortti. Joissakin maissa kuljettajalta saatetaan vaatia kaksi eri korttia eri luottokorttiyhtiöiltä, varsinkin jos vuokrattava auto on luksustasoa. Muistathan, että ajokorttikopioita ei hyväksytä, vaan kortti ja sen voimassaolo tarkistetaan aina vuokraustoimipisteessä.

Tarkista ajoneuvo ennen liikkeellelähtöä
Helppo tapa välttää yllättäviä kustannuksia on tarkastaa auto huolellisesti ennen kuin olet ratin takana. Mikäli autossa on jotain kolhuja tai naarmuja, niin ne kannattaa ilmoittaa ja näyttää henkilökunnalle ennen liikkeellelähtöä. Niistä voi myös ottaa kuvat. Usein kyllä henkilökunnalla on nämä asiat tiedossa jo etukäteen, mutta se on silti hyvä varmistaa”, Basili neuvoo.

Polttoaine – gasóleo vai gasolina?
​
Ole tarkkana mitä tankkaat! Dieselmoottori hajoaa todella helposti, mikäli siihen on tankattu bensiiniä. Varmista auton polttoainetyyppi paikallisella kielellä noutaessasi autoa, jotta et joudu huoltoasemalla arpomaan esimerkiksi gasóleon ja gasolinan välillä (portugaliksi diesel on gasóleo).
Mikäli vuokrasopimus ei sisällä tankkauspalvelua, kannattaa huolehtia, että polttoainemittarin lukema on palautuksessa sama kuin vuokraushetkellä. Saksassa vuokraussopimukseen lisätään useimmilla lentokentillä tankkauspalvelu automaattisesti, ellet pyydä sitä pois. Kannattaa tällöin pitää mielessä, että saatat joutua maksamaan täydestä tankillisesta polttoainetta, vaikka palauttaisitkin auton tankattuna.

Autonvuokraus Yhdysvalloissa? Lue käytännön vinkit!

3/9/2017

 
Picture
Kun teet varausta, se kannattaa ehdottomasti tehdä Avis.fi-sivuston tai varauskeskuksemme kautta, jolloin varaus sisältää valmiiksi kaikki tarvittavat turvat. Näitä ovat laajennettu vahinkoturva (LDW) sekä kolmannen osapuolen turva (ALI). Turvat kattavat vauriot miljoonaan dollariin asti. Tällöin autolle on valmiiksi nollan euron omavastuu, joten lisäturvia ei paikan päällä tarvitse ottaa. Autonvuokraus Yhdysvaltojen Avis.comin kautta saattaa vaikuttaa hyvinkin paljon edullisemmalta vaihtoehdolta, mutta se ei sisällä minkäänlaisia vakuutuksia/turvia. Ne ovat Yhdysvalloissa pakollisia ja ne lisätään autoa noudettaessa vuokrauksen hintaan. Pakolliset vakuutukset/turvat noudon yhteydessä saattavat tuplata tai triplata auton vuokrahinnan.

Varausta tehdessä on hyvä jo valmiiksi selvittää mahdolliset ikärajat sekä niin kutsutut jättömaksut
Parhaan avun saat varauskeskuksestamme. Jotkin kaupunkitoimistot ovat Yhdysvalloissa niin sanottuja ”franchising”-toimipisteitä ja hinnoittelevat itse omat lisätuotteensa, joten lisäpalveluiden hinnat eivät ole samat kaikissa Avis-toimipisteissä. Hinnat lisäpalveluille (GPS, lisäkuljettaja, vakuutukset/turvat) vaihtelevat osavaltioittain ja joissain tapauksissa myös toimipisteittäin.
Jo matkan suunnitteluvaiheessa on hyvä huomioida myös se, että esimerkiksi lisäkuljettajalla (pitkällä reissulla on ehkä hyvä olla kaksi kuljettajaa) pitää olla auton noudon yhteydessä esitettävänä oma ajokortti sekä luottokortti. Lisäkuljettajan tulee myös täyttää oma kaavake, joka oikeuttaa hänet ajamaan vuokra-autoa. Osa toimipisteistä ei veloita lisäkuljettajasta, toiset toimipisteet veloittavat.
Pitkälle reissulle kannattaa harkita RSN-lisäpalvelua (laajennettu tiepalvelu), joka kattaa kuluja, jos esimerkiksi tien päällä puhkeaa rengas ja tarvitset autolle hinausta tai renkaanvaihtoa. Varsinkin pitkällä Road Tripillä ajetaan usein alueilla, joissa ei ole asutusta tai huoltamoita, joista apua saisi pyytämällä. Toki avun saa myös ilman lisäpalvelua, mutta esimerkiksi hinauskustannus tallaisissa tapauksissa jäisi asiakkaan itse maksettavaksi, jollei RSN-palvelua ole valittuna. Matkustajavakuutusta ei kannata ottaa, mikäli sellainen löytyy jo omasta takaa.

Suurimmassa osassa vuokra-autoista on valmiiksi ”sunpass”-laite, joka lukee automaattisesti tietullilaitteita, jolloin niistä voi ajaa läpi omaa linjaa pitkin, missä on automaattiset lukulaitteet
Laite reisteröi ne ja tietulleja ei tässä kohtaa tarvitse maksaa. Vuokrauksen päätteeksi tietullit veloitetaan sellaisinaan, asiakkaan luottokortilta, kun tiedot ovat siirtyneet viranomaiselta vuokraamolle. Summat näkyvät luottokortti-tiliotteessa yksitellen pieninä summina. Veloitetut tai käytetyt tietullit voi tarkistaa ja tulostaa osoitteessa: www.e-tolls.com. Mikäli laitetta ei halua vuokrauksen yhteydessä käyttää, on ennen auton käyttöönottoa hyvä tarkistaa, että laite ei ole päällä. Jotkut toimipisteet veloittavat erikseen Sunpass-laitteesta ja sen käytöstä.
Avis ei peri rajanylitysmaksuja , mutta paikallinen viranomainen voi näin kuitenkin tehdä. Jokaisen maan tieliikennesäännöistä/-laista kannattaa ottaa selvää Autoliiton sivuilta ennen matkaa. Sivuilta löytyy hyviä vinkkejä ulkomailla autoa ajaville henkilöille.
Autoluokkia on USA:ssa useita ja ne kaikki ovat automaattivaihteisia. Tämä on hyvä ottaa huomioon, jos on tottunut ajamaan vain manuaalivaihteisella autolla. Autoluokkia on pienestä autosta isoihin premium-luokan kaupunkimaastureihin sekä tila-autoihin. Saatavilla on myös 12 hengen tila-autoja, mutta tässä kohtaa kannattaa huomioida, että tavallisella B-luokan ajokortilla tallaista autoa ei saa ajaa. B-luokan ajokortilla saa kuljettaa maksimissaan 1+8 henkeä. Autoluokkiin ja malleihin on helpointa tutustua nettisivuilla, josta löytyvät kuvat sekä speksit, kuinka paljon esimerkiksi matkalaukkuja autoon mahtuu. Nämä ovat toki ”esimerkkimalleja”, emmekä voi vahvistaa auton mallia tai merkkiä.
​
Auton vuokraus Yhdysvalloissa edellyttää seuraavia pakollisia dokumentteja:
  • voimassa oleva ajokortti (uudenmallinen EU-ajorkortti käy, et tarvitse kansainvälistä käännöstä)
  • omalla nimellä oleva luottokortti.
Sopimuspaperit kannattaa aina lukea huolella ja kysyä, jos jokin sopimuksessa mietityttää. USA:n vuokrasopimuksissa esimerkiksi verot on ilmoitettu erilaisella tavalla kuin Suomessa ja ne saattavat herättää kysymyksiä. Lisäksi sopimuksissa käytetään paljon kirjainyhdisteisiä lyhennyksiä, jotka on parasta varmistaa, jos ne vaikuttavat tuntemattomilta.
Varauskeskuksemme auttaa aina, jos jokin asia autonvuokrauksessa mietityttää tai haluat selvittää siihen liittyviä asioita ennen matkaasi. Varsinkin Yhdysvalloissa autonvuokrauksen käytännöt vaihtelevat hyvin paljon osavaltioittain. Meiltä saat ajankohtaisimmat asiaan liittyvät tiedot.

Opiskelijamuutto edessä? Muista nämä neljä asiaa!

22/8/2017

 
Picture
Suuri osa opintonsa aloittavista muuttaa vasta elo- ja syyskuun vaihteessa. Asuntopula on opiskelijoiden jokavuotinen ongelma ja eskaloituu eteenkin viime tingassa muuttavien keskuudessa. Kerromme opiskelijamuuttojen neljä tärkeintä seikkaa, jotka jokaisen muuttoa suunnittelevan opiskelijan on syytä muistaa.

Lähetä asuntohakemus ajoissa ja moneen eri paikkaan
Asuntoja on parhaiten tarjolla elokuussa, mutta vain osa opintonsa aloittavista pystyy muuttamaan silloin – monella muutto venyy elo-syyskuun vaihteeseen. Kodin etsintä kannattaa aloittaa heti, kun saa tiedon myönnetystä opintopaikasta, sillä varsinkin suurissa kaupungeissa opiskelijoita koettelee asuntopula. Asunnon löydyttyä, muista tehdä vuokrasopimus kirjallisena, jotta epäselvyystilanteissa sovituista asioista on olemassa dokumentti.

Tee muuttoilmoitus ajoissa, hoida vakuutukset kuntoon ja asioi Kelassa
Opintotuen asumislisän maksaminen päättyi heinäkuun 2017 lopussa ja Suomessa vuokralla asuvat opiskelijat ovat voineet saada yleistä asumistukea elokuusta alkaen. Asumistukea kannattaa hakea heti, kun asunto ja mahdollinen asuinkumppani ovat selvillä, sillä hakemusten käsittelyssä on odotettavissa ruuhkaa. Huomioi, että kimppa-asumista saattaa hankaloittaa tasa-arvoinen avioliittolaki. Muuttoilmoitus postiin ja maistraattiin tulisi tehdä viimeistään viikon kuluttua muutosta. Opiskelijan kannattaa hankkia myös nuorisovakuutus, joka sisältää kotivakuutuksen. Vakuutus tulisi olla voimassa myös muuttaessa, niin tavarat ovat vakuutettu. Mikäli muuttoon vuokrataan pakettiauto, on syytä varmistaa, että hintaan sisältyy perusturva. Tämä sisältyy esimerkiksi omiin kotimaan autovuokrauksiimme.

Opiskelijamuutto kannattaa toteuttaa kustannustehokkaasti. Etsi pienelle budjetille sopiva muuttoratkaisu!
Muuttamiseen on olemassa muutama eri vaihtoehto. Muuttopalvelut ovat käteviä silloin, kun itsellä ei ole mahdollisuutta siirtää tavaroita uuteen asuntoon. Mikäli muuton haluaa organisoida itse, on järkevää kysyä, löytyykö omasta tuttavapiiristä lainaan isokokoista autoa. Muuttokuorman siirtämiseen voi myös vuokrata pakettiauton.
Kaikki pakettiautomme ovat ajettavissa tavallisella B-ajokortilla, eli kuorma-autokorttia ei tarvitse omistaa. Tämä on yleinen harhaluulo, josta asiakaspalveluumme tulee usein kysymyksiä. Nykyaikaisissa pakettiautoissa ajotuntuma vastaa hyvin lähelle henkilöauton ajokokemusta. Ajamista ei siis kannata jännittää, vaikka auton ulkokuori onkin iso. Pakettiautolla ajamiseen kannattaa varata riittävästi aikaa, onhan kyseessä henkilöautoa hiljaisempaa nopeutta liikkuva ajoneuvo.

Pakkaa muuttokuorma järjestelmällisesti ja organisoiVähemmän on enemmän, ainakin, jos muuttaa pieneen yksiöön tai soluasuntoon, jossa tilaa on hyvin rajallisesti. Pyri siis pakkaamaan muuttolaatikoihin vain välttämättömät tavarat, joita tarvitset jokapäiväisessä elämässäsi.

Valitse materiaaliltaan kestäviä laatikoita ja vältä sitä, että laatikot tulevat liian täyteen. Tämä korostuu esimerkiksi muovilaatikkoja täyttäessä, sillä niiden pinoaminen päällekkäin vaikeutuu, jos laatikot ovat laatikon reunaan asti täynnä. Käytä helposti rikkoutuvien tavaroiden pakkauksessa apuna vuodevaatteita, pyyhkeitä, kuplamuovia tai pakkauspaperia, sillä esimerkiksi sanomalehtipaperi värjää tavaroita. Pakkaa muuttokuorma hyvissä ajoin, jotta vältyt viime hetken paniikilta.

TARJOUS: Hyödynnä syyskampanjamme ja vuokraa muuttopaku huippuedulliseen hintaan!
​

Poimi myös vinkit autonvuokraukseen!

Lapsiperheen kesälomareissu pääkaupunkiseudulla

5/7/2017

 
Picture
Jäikö etelänreissu varaamatta? Ei hätää, sillä sen voi toteuttaa myös helpommin ja edullisemmin: eteläisessä Suomessa. Lapsiperheen kesälomareissu ei vaadi palmupuita tai turkoosia merta, eikä sen tarvitse ulottua kotimaata pidemmälle, sillä esimerkiksi pääkaupunkiseutu tarjoaa lukuisia nähtävyyksiä, elämyksiä sekä aktiviteetteja kaikenikäisille ja ne ovat lyhyen välimatkan päässä toisistaan. Jo viikonlopun aikana ehtii nähdä ja kokea paljon, mutta iloa saa irti enemmän hieman väljemmällä aikataululla.

Helsingin aktiviteetit lapsiperheillePerheen pienimmille lapsille elämyksiä tuovat perinteinen Korkeasaari, lukuisat lapsille sopivat taidemuseot, Linnanmäki Merimaailmoineen ja viehättävä Suomenlinna. Linnanmäki tarjoaa perheen pienimmille myös ilmaisia laite-elämyksiä, joten rannekeen osto ei ole pakollista. Ilmaisia ja maksullisia leikkipaikkoja löytyy kantakaupungin tuntumasta lukuisia, aina elämyksellisistä sisäleikkipuistoista viehättäviin kaupungin ulkoleikkipuistoihin. Ethän myöskään unohda ainutlaatuista Hietaniemen uimarantaa, Seurasaarta ja lukuisia lapsille suunnattuja teatteri- ja musiikkiesityksiä.

Isommille lapsille löytyy aktiviteetteja edellä mainittujen lisäksi aina kiipeilypuistoista trampoliinihalleihin. Kannattaa myös tutustua kasvitieteellisiin puutarhoihin ja Luonnontieteelliseen museoon, josta löytyy paljon mielenkiintoista nähtävää ja opittavaa.

Aktiviteetit Espoossa ja VantaallaTiedekeskus Heureka, Vesipuisto Serena, Superpark, Flamingo Span vesipuisto ja Oittaan uimaranta Angry Birds -puistoineen tarjoavat piristävää viihdykettä Espoon ja Vantaan alueella. Mikäli viivyt pidempään, muistathan myös käydä tutustumassa Nuuksion kansallispuistoon ja sen lähettyvillä sijaitsevaan luontokeskus Haltiaan.

Pääkaupunkiseudun kesätapahtumia koko perheelle:
  • Helsinki Cup 2017 – yksi Euroopan suurimmista juniorijalkapalloturnauksista – 10.7.2017-15.7.2017
  • Skidit Festarit – lastenmusiikkia, huoletonta meininkiä ja maistuvaa ruokaa Helsingin Kalliossa – 29.7.2017
  • Vuosisatojen aikamatka, lasten seikkailukierros Suomenlinnan merilinnoituksessa – 28.6.2017-5.8.2017
  • Lasten Festarit 2017 – kivaa ajanvietettä Helsingin Töölönlahdella iloisten aktiviteettien parissa – 6.8.2017
  • Taiteiden yö 2017 – Helsinki toimii satojen taidetapahtumien, esitysten ja yllätysten näyttämönä – 24.8.2017
  • Nou Hätä -näyttely EspoonNuuksion Haltiassa – 10.9.2017 asti
  • Kuninkuusravit – Koko vuoden suurin ravitapahtuma Espoon Vermossa – 4.6.2017-6.8.2017
  • Espoo-päivä-tapahtumat – 25.7.2017-27.7.2017
  • Tikkurila-festivaali – popmusiikkia kotimaisilta artisteilta – 21.7.2017-22.7.2017

Missä yöpyä?
Helsinki on suosittu kesäkaupunki, mutta siitä huolimatta hotellien hinnat ovat usein kesällä edullisia, mikäli matkansa aikatauluttaa niin, että reissu ei osu samoille päiville minkään ison tapahtuman kanssa – tässä pätee kysynnän ja tarjonnan laki. Mikäli hotelli tuntuu epäsopivalta vaihtoehdolta, kannattaa tutustua myös hostelleihin, kaupungin leirintäalueisiin, retkeilymajoihin, huoneistohotelleihin tai kotimajoitukseen. Vaihtoehtoja on runsaasti myös lapsiperheen tarpeisiin.
Vantaalla monet hotellit sijaitsevat lentokentän tai junaradan läheisyydessä. Espoossa tunnelmaa majoittumiseen luovat lukuisat mökit ja huvilat, leirintäalueet ja -keskukset.

Millä liikkua?
Helsinkiin pääsee kaikilla julkisilla kulkuneuvoilla junasta lentokoneeseen ja laivasta busseihin. Pääkaupunkiseudulla liikkuminen vaatii kuitenkin yleensä autoa, mikäli reissua ei suunnittele aivan Helsingin keskustan tuntumaan, jossa voi liikkua hyvin myös jalkaisin, taksilla ja julkisilla kulkuneuvoilla, joihin saa U-linjaa lukuunottamatta kätevästi lastenrattaat mukaan. Lastenrattaita kuljettava henkilö saa pääsääntöisesti matkustaa myös ilman lippua. Voit hankkia matkan ajaksi myös oman Helsinki-kortin, joka oikeuttaa muun muassa julkisen liikenteen käyttöön. Mikäli haluat liikkua itse autoa ajaen, mutta sinulla ei ole sellaista käytössäsi, voit käyttää autonvuokrauspalvelua.

Huomioithan, että Helsingin kantakaupungissa lähes kaikki keskustan alueen parkkipaikat ovat maksullisia. Auton saa kätevästi myös parkkitaloon tai hotellin parkkialueelle.

Vietä lapsiperheen kesälomareissu Suomen suvesta nauttien! Iloisia ja mansikanmakeita hetkiä kaikille!

Tervetuloa mukaan matkalle

4/7/2017

 
Picture
Nautitko matkailusta sekä kotimaassa ja ulkomailla? Viihdytkö ratin takana ja haluat löytää maailman ihmeellisimmät kolkat sekä mielenkiintoisimmat nähtävyydet ja tapahtumat omatoimimatkailemalla?
Kokoamme blogiimme muutaman kerran kuukaudessa mielenkiintoisia matkailuvinkkejä, kulttuurielämyksiä, lifestyle-juttuja sekä autovuokrausalan uusimpia tuulia.
Toivottavasti pysyt matkassamme mukana, meistä on mahtavaa että olet täällä!
Eteenpäin>>

    Asiaa autoilusta

    Tässä Avisin ja Budgetin yhteisessä autoaiheisessa blogissa juttelemme autoihin, autonvuokraukseen ja autolla liikkumiseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista sekä jaamme retkivinkkejä, ideoita ja ajatuksia.

    Kategoriat

    Kaikki
    Asiakkaamme Kertovat
    Avis Tutuksi
    Retkivinkit
    Sahkoautoseikkailut

    Arkisto

    joulukuu 2023
    lokakuu 2023
    syyskuu 2023
    kesäkuu 2023
    saattaa 2023
    huhtikuu 2023
    maaliskuu 2023
    helmikuu 2023
    tammikuu 2023
    joulukuu 2022
    lokakuu 2022
    syyskuu 2022
    elokuu 2022
    heinäkuu 2022
    kesäkuu 2022
    saattaa 2022
    maaliskuu 2022
    helmikuu 2022
    tammikuu 2022
    joulukuu 2021
    lokakuu 2021
    syyskuu 2021
    elokuu 2021
    heinäkuu 2021
    kesäkuu 2021
    saattaa 2021
    huhtikuu 2021
    maaliskuu 2021
    helmikuu 2021
    joulukuu 2020
    syyskuu 2020
    elokuu 2020
    kesäkuu 2020
    huhtikuu 2020
    maaliskuu 2020
    tammikuu 2019
    marraskuu 2018
    lokakuu 2018
    kesäkuu 2018
    joulukuu 2017
    marraskuu 2017
    syyskuu 2017
    elokuu 2017
    heinäkuu 2017

    RSS-syöte

Helkama Rent Oy (2346469-2)
​Lautamiehentie 3, Espoo
  • AutoTarpeeseen.fi
  • Yrityksille
  • Blogi