Minne mennä kesällä tai vaikka pitkänä viikonloppuna? Suomessa on hurjasti kivoja museoita, mutta valitettavasti osa niistä on haastavia saavuttaa julkisella liikenteellä. Mitäpä siis jos ottaisit vuokra-auton alle ja lähtisit vierailemaan vaikkapa näissä tai joissakin muissa mielenkiintoisissa museoissa?
Kun kesäkohteesi ei ole bussipysäkin vieressä tai julkinen liikenne ei ole jostain muusta syystä vaihtoehto, ota meiltä vuokra-auto alle. Pääset perille huolettomasti ja luotettavasti ja voit keskittyä vain lomailuun. www.avis.fi ja www.budget.fi Työntekijä lähtee työmatkalle Tampereelle. Hän hyppää aamulla autoonsa, osallistuu paikan päällä muutamaan palaveriin ja asiakastapaamiseen ja ajaa illaksi taas kotiin. Tästä hyvästä työnantaja maksaa hänelle kilometrikorvauksen nykyisen summan mukaan eli 0,46 €/km.
Kuulostaa varmasti tutulta mutta ei itse asiassa kustannustehokkaalta. Helsingistä Tampereelle on 180 kilometriä eli työnantaja maksaa kilometrikorvausta edestakaisesta matkasta reilut 165 euroa. Tämä summa toimii työntekijälle hyvityksenä polttoainekustannuksista ja oman auton kulumisesta. Entä jos työntekijä olisikin taittanut Tampereen-matkansa vuokra-autolla? Auto olisi ollut ensinnäkin uusi ja huollettu. Työntekijän mahdolliseen omaan autoon ei olisi kertynyt näitä kilometrejä eikä seuraavan huollon ajankohta tai osien vaihtoaika olisi hiipinyt lähemmäs. Ehkäpä sekä yritys että työntekijä olisivat samalla voineet testata uusimpia automalleja ja niiden soveltuvuutta omaan käyttöön: millaista olisi ollut ajaa sähköautolla tai hybridillä? Vai olisiko farmarimalli sopinut parhaiten tälle reissulle? Ennen kaikkea: mitä vuokra-auto olisi maksanut tällaisella päivän reissulla? Vähemmän. Yrityssopimusasiakkaanamme saat kiinteät vuokra-hinnat käyttöösi läpi vuoden. Tiedät siis aina jo ennakkoon, paljonko autostasi maksat – myös huippusesonkeina. Tässä esimerkkitapauksessa Škoda Scalan tai vastaavan kokoisen auton vuorokauden vuokraus sekä nykyhinnoilla arvioitu polttoaineen kulutus Tampereen-reissulla jäisi aavistuksen alle 100 euroon yhteensä – siis jopa 40 % edullisemmaksi kuin kilometrikorvauksien maksaminen! Jos sinäkin yrityksen hankintapäätöksistä vastaavana maksat Tampereen-reissusta mieluummin 100 kuin 165 euroa, ota yhteyttä meidän yritysmyyntiimme ja varmista, että saat sopimushinnat käyttöösi: sales@avisbudget.fi. Tai jos yritykselläsi on jo sopimus kanssamme, anna mahdollisuus laajalle palveluverkostollemme ja suosittele, että työntekijät tekevät kotimaan reissunsa mieluummin kätevällä ja edullisella vuokra-autolla kuin omaa autoaan kuluttaen. Autamme sinua mielellämme. Hannu Ryynänen on työskennellyt myyntijohtajana Avisilla maaliskuusta 2020 lähtien. Hannu luotsaa yritysmyynnin tiimin kahta Key Account Manageria sekä n. 20 hengen palvelukeskusta, joka vastaa Avisin puhelin- ja sähköpostipalvelusta. Yritysmyynnin linjausten ja esimiestyön lisäksi Hannun vastuualueeseen kuuluvat suurimmat asiakkuudet ja strategiset kumppanuudet.
Koska Hannu tuli taloon koronan kynnyksellä, ei niin sanottu normaali autovuokraamoarki ole ehtinyt vielä käynnistyä lainkaan. Hän on silti tottunut katsomaan yleisimpiä autonvuokraustilanteita toisesta näkökulmasta toimittuaan aikaisemmin toistakymmentä vuotta vakuutusalalla. Mitä oppeja aikaisemmista tehtävistä on sitten ehtinyt kertyä? – Olen huomannut sen, että tuloksia syntyy, kun tekemiset on suunniteltu hyvin ja toteutetaan hyvin. Toisaalta myös korjausliikkeitä pitää pystyä tekemään, varsinkin nykyisissä olosuhteissa, painottaa Hannu. - Yritysmyynnin tehtävä on saada yritykset kiinnostumaan palveluistamme. Kerromme potentiaalisille asiakkaille palvelumme vaivattomuudesta ja eduista. Esimerkiksi yrityssopimuksissamme hinnat ovat samat ympäri vuoden. Näin eivät sesonkivaihtelut vaikuta asiakkaidemme hintoihin vaan he tietävät aina, mitä maksavat. Välillä autonvuokrauksen kokonaisedullisuus yllättää yrityksen. – Varsinkin sesonkiluontoisissa tarpeissa, jossa autoja tarvitaan vain osan aikaa vuodesta, autonvuokraus on itse asiassa kannattavampaa kuin niiden omistaminen ja pääoman sitominen omiin autoihin, Hannu muistuttaa. - Tiimimme tehtävä on kuunnella asiakasta. Palvelu räätälöidään aina asiakkaan tarpeiden mukaan ja asiakkuus pidetään helppona ja vaivattomana. Myös oma Key Account Manager saa asiakkailta paljon kiitosta: meille tarvitsee vain soittaa tai laittaa viestiä, ja homma hoituu. Millainen autonvuokraaja Hannu itse on? – Olen vuokrannut autoa pääasiassa kotimaan työmatkoilla – ulkomailla otan moottoripyörän alle. Vuokraustarpeet voivat vaihdella, joten arvostan laajaa valikoimaa autoja, joista voin valita aina sopivan vaihtoehdon. Minulle vuokraajana erityisen tärkeää ovat kuitenkin kolme T:tä: auton tulee olla tuore, turvallinen ja toimiva. |
Asiaa autoilustaTässä Avisin ja Budgetin yhteisessä autoaiheisessa blogissa juttelemme autoihin, autonvuokraukseen ja autolla liikkumiseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista sekä jaamme retkivinkkejä, ideoita ja ajatuksia. Kategoriat
Kaikki
Arkisto
kesäkuu 2023
|