Linja-autoalan perheyritys Reissu Ruoti aloitti toimintansa yhdellä autolla Lahdessa vuonna 1957 kyyditsemällä tehtaiden työntekijöitä töihin. Nyt kalustoa piisaa noin neljänkymmenen bussin verran aina 16-paikkaisista pikkubusseista 68 hengen kulkupeleihin. Matkustajatkin ovat lisääntyneet työmatkalaisista urheilijoihin ja tapahtumien osallistujiin.
Reilusta kalustosta huolimatta kumppaneita aina tarvitaan, ja niinpä Reissu Ruoti ja Avis ovatkin solmineet yhteistyösopimuksen. Mutta mihin bussifirma oikein tarvitsee autovuokraamoa kumppanikseen, myyntipäällikkö Veli-Pekka Haikkola? - Meillä on paljon tilauskeikkoja ja kyyditsemme mm. vierailijoita Lohjan asuntomessualueelle sekä urheilujoukkueita, kuten jääkiekkoilijoita ja salibandyn MM-kisojen pelaajia kohteisiin ja turnauksiin. Mutta suurelle yleisölle näkyvä tilausajoliikenne vaatii ympärilleen myös muita lisäpalveluita toimiakseen. Näissä Avis auttaa meitä omalla kalustollaan. Esimerkiksi urheilujoukkueilla on mukanaan reilusti tavaraa alkaen henkilökohtaisista tavaroista ja pelivarusteita aina hierontapöytiin asti. Siinä täyttyy tilavankin bussin ruuma äkkiä, joten tavarat kulkevat samaa matkaa mutta omassa pakettiautossaan vaikkapa viikon mittaiseen turnaukseen Mikkeliin. - Meidän ei kannata ostaa omaa pakettiautoa tällaisia kuljetuksia varten, Veli-Pekka toteaa. – Siksi kumppanin käyttäminen on luontevaa. Asiakkaamme saa koko palvelun yhdestä paikasta, ja pelaajat ja heidän tavaransa kulkevat sujuvasti yhtä matkaa kohteeseen. Lohjan asuntomessuilla taas pysäköintialue oli ruuhkien välttämiseksi kauempana messualueesta, ja Reissu Ruoti kuljetti vierailijoita alueiden välillä. Jotta taas bussien kuljettajat pääsisivät sujuvasti töihin ja sinne missä heidän bussinsa ovat, Avis varautui toimittamaan henkilöautoja kuljettajien kimppa-autoiksi tehokkaita työsiirtymiä varten. Miksi sitten juuri Avis? - Useat asiat vaikuttivat meillä kumppanin valintaan, tuumaa Veli-Pekka. – Meille ja meidän asiakkaillemme tärkeintä on toimitusvarmuus – se että saamme juuri sellaisen auton ja juuri silloin kun on sovittu. Muuten syntyy lumipalloefekti, joka kertautuu yhä pidemmälle. - Tärkeää on myös kaluston laatu ja laajuus eli se, että tarvitsemiamme autoja löytyy. Annoimme painoarvoa myös kattavalle palveluverkostolle ja reagointinopeudelle, sillä välillä keikkoja tulee yllättäen ja eri kohteissa. Näin Reissu Ruoti ja Avis siis aloittavat yhteistyönsä kesällä 2021. Ehkä pääsitkin tutustumaan yhteistyöhömme Lohjan asuntomessuilla tai näet jääkiekkoilijoiden ajelevan kohteesta toiseen tavara-pakunsa kanssa? Silloin saa moikata. --- Tutustu Reissu Ruotin palveluihin: https://www.reissuruoti.fi/ Tutustu Avisin palveluihin: https://www.avis.fi/ Kommentit on suljettu.
|
Asiaa autoilustaTässä Avisin ja Budgetin yhteisessä autoaiheisessa blogissa juttelemme autoihin, autonvuokraukseen ja autolla liikkumiseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista sekä jaamme retkivinkkejä, ideoita ja ajatuksia. Kategoriat
Kaikki
Arkisto
joulukuu 2023
|