Työntekijä lähtee työmatkalle Tampereelle. Hän hyppää aamulla autoonsa, osallistuu paikan päällä muutamaan palaveriin ja asiakastapaamiseen ja ajaa illaksi taas kotiin. Tästä hyvästä työnantaja maksaa hänelle kilometrikorvauksen nykyisen summan mukaan eli 0,46 €/km.
Kuulostaa varmasti tutulta mutta ei itse asiassa kustannustehokkaalta. Helsingistä Tampereelle on 180 kilometriä eli työnantaja maksaa kilometrikorvausta edestakaisesta matkasta reilut 165 euroa. Tämä summa toimii työntekijälle hyvityksenä polttoainekustannuksista ja oman auton kulumisesta. Entä jos työntekijä olisikin taittanut Tampereen-matkansa vuokra-autolla? Auto olisi ollut ensinnäkin uusi ja huollettu. Työntekijän mahdolliseen omaan autoon ei olisi kertynyt näitä kilometrejä eikä seuraavan huollon ajankohta tai osien vaihtoaika olisi hiipinyt lähemmäs. Ehkäpä sekä yritys että työntekijä olisivat samalla voineet testata uusimpia automalleja ja niiden soveltuvuutta omaan käyttöön: millaista olisi ollut ajaa sähköautolla tai hybridillä? Vai olisiko farmarimalli sopinut parhaiten tälle reissulle? Ennen kaikkea: mitä vuokra-auto olisi maksanut tällaisella päivän reissulla? Vähemmän. Yrityssopimusasiakkaanamme saat kiinteät vuokra-hinnat käyttöösi läpi vuoden. Tiedät siis aina jo ennakkoon, paljonko autostasi maksat – myös huippusesonkeina. Tässä esimerkkitapauksessa Škoda Scalan tai vastaavan kokoisen auton vuorokauden vuokraus sekä nykyhinnoilla arvioitu polttoaineen kulutus Tampereen-reissulla jäisi aavistuksen alle 100 euroon yhteensä – siis jopa 40 % edullisemmaksi kuin kilometrikorvauksien maksaminen! Jos sinäkin yrityksen hankintapäätöksistä vastaavana maksat Tampereen-reissusta mieluummin 100 kuin 165 euroa, ota yhteyttä meidän yritysmyyntiimme ja varmista, että saat sopimushinnat käyttöösi: sales@avisbudget.fi. Tai jos yritykselläsi on jo sopimus kanssamme, anna mahdollisuus laajalle palveluverkostollemme ja suosittele, että työntekijät tekevät kotimaan reissunsa mieluummin kätevällä ja edullisella vuokra-autolla kuin omaa autoaan kuluttaen. Autamme sinua mielellämme. Kommentit on suljettu.
|
Asiaa autoilustaTässä Avisin ja Budgetin yhteisessä autoaiheisessa blogissa juttelemme autoihin, autonvuokraukseen ja autolla liikkumiseen liittyvistä ajankohtaisista aiheista sekä jaamme retkivinkkejä, ideoita ja ajatuksia. Kategoriat
Kaikki
Arkisto
kesäkuu 2023
|